Page 118 - FI_final
P. 118

Lisäksi  raaka-aineiden  louhinnalla  ja  käytöllä  on  suuri  vaikutus  ympäristöön.  Se  lisää  myös

                  energiankulutusta  ja  CO2  päästöt.  Raaka-aineiden  älykkäämpi  käyttö  kuitenkin  mahdollistaa
                  pienemmät CO2 päästöt.
                  Toimenpiteet, kuten jätteen ehkäisy, ekosuunnittelu ja uudelleenkäyttö voisi myös säästää EU:n

                  yritysten  rahaa  ja  vähentää  vuotuisia  kasvihuonekaasupäästöjä.  Tällä  hetkellä  päivittäin
                  käyttämiemme materiaalien tuotanto muodostaa 45 % CO2 -päästöistä.
                  Siirtyminen  kohti  kiertotaloutta  voisi  tuoda  etuja,  kuten  ympäristöön  kohdistuvan  paineen
                  vähentämisen,  raaka-aineiden  toimitusvarmuuden  parantamisen,  kilpailukyvyn  lisäämisen,
                  innovaation edistämisen, talouskasvun kiihdyttämisen (lisäys noin 0,5 % bruttokansantuotteesta),

                  työpaikkojen luomisen (pelkästään EU:ssa 700 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä).
                  Kuluttajille tarjotaan myös kestävämpiä ja innovatiivisempia tuotteita, jotka lisäävät elämänlaatua
                  ja säästävät rahaa pitkällä aikavälillä.

                  Maaliskuussa  2020  Euroopan  komissio  esitteli  kiertotalouden  toimintasuunnitelma,  jonka
                  tavoitteena on edistää kestävämpää tuotesuunnittelua, vähentää hukkaa ja vahvistaa kuluttajia
                  esimerkiksi luomalla oikeus korjata. Painopiste on resurssivaltaisilla aloilla, kuten elektroniikka ja
                  ICT, muovit, tekstiilit ja rakentaminen.

                  EU  parlamentti  hyväksyi  helmikuussa  2021  päätöslauselman.  Uusi  kiertotalouden
                  toimintasuunnitelma  vaatii  lisätoimenpiteitä  hiilineutraalin,  ympäristön  kannalta  kestävän,
                  myrkyttömän kiertotalouden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä, mukaan lukien tiukemmat
                  kierrätyssäännöt ja sitovat tavoitteet materiaalien käytölle ja kulutuksellevuoteen 2030 mennessä.

                  Maaliskuussa 2022 komissio julkaisi ensimmäinen toimenpidepakettin joka nopeuttaa siirtymistä
                  kiertotalouteen  osana  kiertotalouden  toimintasuunnitelmaa.  Ehdotuksia  ovat  muun  muassa
                  kestävien  tuotteiden  edistäminen,  kuluttajien  voimaannuttaminen  vihreään  siirtymiseen,
                  rakennusalan tuotteiden sääntelyn tarkistaminen ja strategian luominen kestäville tekstiileille.

                  Kiertotalous on tullut jäädäkseen. Tästä ei voi olla epäilystäkään: ei tarvitse muuta kuin vierailla
                  verkkosivuilla,  jotka  Euroopan  komissio  on  teettänyt  tälle  teemalle  ja  jotka  esittelevät
                  kiertotalouspaketin  kuluvan  vuoden  toimintasuunnitelman  sekä  aloitteet  kiertotalouden
                  edistäminen useiden sidosryhmien parissa.


                  Kiertotalouden nousu ja sen työkalut

                  Kiertotalous  yhdistää  kierrätyksen  työkalut,  levittää  niitä  systeemitasolla  ja  vie  korkeammalle

                  tasolle.  Sen  tavoitteena  on  vähentää  jätettä  ja  resurssien  käyttöä  muuttamalla  tuotteiden
                  elinkaarta.
                  Kiertotaloudesta on monia erilaisia tulkintoja, joten aina ei voi olla varma, mikä on kiertoa ja mikä

                  ei.  Lisäksi  asialla  on  kauaskantoisia  seurauksia  esimerkiksi  erot  resurssi-,  energia-  ja
                  jätehuoltokäytännöissämme ja niiden seuraukset: nämä näkökohdat ja niihin liittyvät osa-alueet
                  ansaitsevat oman erillisen analyysin, joten niitä ei käsitellä tässä yhteydessä. Sen sijaan, että

                                                                                                      4
                                                                                                     118
   113   114   115   116   117   118   119   120   121   122   123